Hae
Fun, Fitness and Fashion
Kaupallinen yhteistyö

Miten valitsimme meille lastenvaunut

Kaupallinen yhteistyö: Vaunu-Aitta & Nuna

Tänään ajattelin kertoa teille siitä, miten valitsimme meille lastenvaunut, sillä pienokaisemme syntymä lähestyy. Olemmekin saaneet kaikki isoimmat hankinnat tehtyä ja ehkä on syytäkin, sillä laskettu aika on vain viikon päässä. Kalevi voi syntyä hetkenä minä hyvänsä, vaikka toistaiseksi ainakaan mitään selviä merkkejä synnytyksestä ei ole havaittavissa. Itselläni on ollut hieman vaikeuksia rauhoittaa tahtia ja ehkä tässä vaiheessa olisi syytä hyväksyä, ettei nyt viimeisinä viikkoina touhoteta enää menemään. Esikoisemme on kesälomalla päiväkodista ja mieheni on töissä, joten vietämme päivät kotona kaksistaan. Esikoisemme on toki jo niin iso, että hän on jo jonkin verran omatoiminen eikä minun tarvitse olla koko ajan juoksemassa hänen perässään. Mutta siirrytääs nyt siihen vaunuasiaan!

Miten valitsimme meille lastenvaunut?

Meillä on sovittuna brändilähettiläsyhteistyö Nunan ja Vaunu-Aitan kanssa, jolla oli luonnollisesti suuri merkitys sen suhteen minkä merkin vaunut valitsemme. Nuna oli itselleni jonkin verran tuttu brändi, sillä olen nähnyt Nunan tuotteita monella kenellä on myös pieniä lapsia. Nuna on suhteellisen uusi brändi Suomen markkinoilla ja tästä  syystä Nunan tuotteet eivät välttämättä ole suurelle yleisölle vielä niin tuttuja.

Nuna on kansainvälinen brändi, joka valmistaa premium-tason lastentarvikkeita turvaistuimista rattaisiin. Turvallisuus on ensiluokkaisen tärkeä asia Nunalle (kuten kuuluukin olla!) ja Nunan tuotteita testataan riippumattomissa olosuhteissa ja laboratorioissa. Nuna panostaa lisäksi designiin sekä siihen, että Nunan tuotteet kasvavat pienokaisen mukana. Tuotteissa panostetaan nykyaikaisuuteen ja trendikkyys näkyy esimerkiksi vaunuissa pieninä kauniina yksityiskohtina sekä siinä, että vaunukoppa kiinnittyy vaunun runkoon adapterilla.

Nunan vaunuvalikoima

Nunan valikoimassa on sekä yhdistelmä- että matkarattaita ja nyt mietimme nimenomaan yhdistelmärattaiden valintaa, sillä matkarattaat eivät ole vielä meille ajankohtainen asia. Nunalta löytyy kahdet erilaiset yhdistelmävaunut, jotka on suunniteltu hieman eri käyttöön. Nuna Mixx Next-yhdistelmävaunut ovat hieman kevyemmät ja ketterämmät, kun taas Nuna Demi Grow vaunut ovat hieman vankemmat ja menevät haastavammassa maastossa paremmin. Demi Grow-vaunuihin on myös mahdollista lisätä sisarusistuin tarvittaessa. Koska meillä ei ole tarvetta sisarusrattailla emmekä juuri liiku vaikeissa maastoissa, luonnollinen valintamme oli näistä vaihtoehdoista Nuna Mixx Next-yhdistelmävaunut.

Kävin ”koeajamassa” kummatkin vaunut Vauna-Aitalla ja kummatkin vaunut liikkuivat hyvin. Mixx Next-vaunut olivat kuitenkin hieman kevyemmät työntää ja lisäksi ne menevät esimerkiksi autossa hieman pienempään tilaan, joka vaikutti meillä paljon päätökseen. Automme on toki hankittu kahta lasta silmällä pitäen ja se on tilava farmari, mutta lapsiperheet varmasti tietävät, että kaikki lisätila autossa ei ole koskaan pahitteeksi.

NUNA MIXX NEXT YHDISTELMÄVAUNUT

Vaunujen kompaktiuden lisäksi valintakriteereinä meillä oli vaunujen nelipyöräisyys sekä se, että pyörät ovat kääntyvät. Edelliset vaunumme olivat kolmipyöräiset ja ihan hyvät nekin, mutta esimerkiksi portaissa olevilla liuskoilla olin vaunujen kanssa vaikeuksissa. Tämän vuoksi oli siis turvallisempi ottaa neli- kuin kolmipyöräiset vaunut. Tosin sekä Mixx Next että Demi Grow vaunut ovat nelipyöräiset.

Toinen tärkeä kriteeri vaunujen valinnassa oli myös tilava tavarasäilytysosio vaunuissa. Osassa vaunuissa alakerran tavarakori on todella pieni, mutta Mixx Nextissä tavaratila on tilava ja se lisäksi kestää kuormaa hyvin. Käyn itse paljon kaupassa ja muutenkin ostoksilla vaunujen kanssa, joten olisin pulassa mikäli tavaroita ei saisi kuljetettua vaunuilla. Itselläni ei ole ajokorttia, joten en voi säilyttää ostoksia esimerkiksi autossa ja liikun paljon julkisilla.

Kolmantena kriteerinä oli vaunujen adapterit eli osat, joilla sekä vaunukoppa, istuinosa sekä turvakaukalo kiinnittyvät runkoihin. Edellisissä vaunuissamme oli adapterit ainoastaan kaukalo-osaan, mutta Mixx Nexteissä sekä vaunukoppa että istuinosa kiinnittyvät samoihin adaptereihin. Turvakaukalon kiinnitykseen tarvitaan lisäksi pieni erillinen adapteri vielä toisen adapterin päälle, mutta kiinnitys käy helposti. Meille on tulossa Nunan Pipa Next-turvakaukalo, mutta esittelen kaukalon erikseen.

Isoimmiksi plussiksi nostaisin Nuna Mixx Next-yhdistelmävaunuissa niiden ketterän ja kompaktin koon sekä erittäin kevyet työntöominaisuudet. Lisäksi ilahduin kovasti vaunukopassa olevasta kiinteästä vaunuverhosta, joka on aina tarvittaessa mukana. Kunhan pääsemme pian käyttämään vaunuja kunnolla arjessa, tulen kertomaan teille tarkemmin käyttökokemuksia ja sen, miten odotukset täyttyivät ja miten tärkeimmät ominaisuudet ovat toimineet arjessa. Vaunuista tulen postailemaan tarkemmin myös tietysti Instagramiini ja voit seurata minua siellä nimimerkillä @pinxedful.

Kaupallinen yhteistyö: Vaunu-Aitta & Nuna

2 kommenttia

  1. Laine Leena-Maija kirjoitti:

    Oli ilo lukea perusteellinen oppitunti nykyajan vaunujen rakenteesta.
    Vaunu ostajan onkin helppo kiinnittää huomionsa tärkeisiin, jo koettuihin huomioihin.
    Näin mummina myös kiva tutustua uutuuksiin.
    Kiitos ja mukavaa odotusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.