Hae
Fun, Fitness and Fashion

Raskausviikot 21-26

Tällä hetkellä täällä mennään jo yli 30+ viikkojen ja viimeisellä raskauskolmanneksella, mutta kerrotaas ensin tarkemmin miten raskausviikot 21-26 sujuivat. Tällä hetkellä tuntuu, että raskaus on yhtäkkiä sujahtanut todella pitkälle, vaikka viikko 21 oli etenkin sellainen, että se ei tuntunut koittavan koskaan. Meillä oli tiedossa rakenneultra juuri tuolloin ja odottavan aika on tunnetusti pitkä.

Rakenneultra viikolla 21 ja raskausjulkistus

Olin varannut rakenneultran meille aivan viikon 21 alkupuolelle ja pääsimmekin osallistumaan siihen yhdessä mieheni kanssa. Suureksi iloksemme rakenneultrassa pienellä oli kaikki hyvin ja tällöin saimme myös tietää odottavamme poikavauvaa. Itselläni oli ehkä enemmän tyttöfiilis ennen ultraa, vaikka vatsani onkin enemmän ”poikavatsa”. Siltä se muuten näyttää edelleen!

Raskausuutisen tohdimme julkistaa rakenneultran jälkeen ja lisäksi raskaus alkoi olla näillä viikoilla jo niin ilmiselvä, että olisi ollut vain ajan kysymys kun raskautta ei voi enää piilotella kuvakulmilla asukuvissa. Lisäksi halusin totta kai jakaa iloisen uutisemme, mutta tosiaan vasta sitten kun raskaus olisi tarpeeksi pitkällä. Tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin aivan marraskuun alussa, joten pitkään salaisuus säilyikin.

Väsymystä ja matalia rauta-arvoja

Läpi raskauden jatkunut väsymys oli edelleen vahvasti läsnä näillä raskausviikoilla ja rautakuurista huolimatta väsymys tuntui vain pahentuvan. Ei toki ole realististakaan odottaa rauta-arvojen paranemista raskauden aikana, mutta toive oli totta kai että arvot eivät laskisi enää niin rajusti. Arvoja on seurattu koko raskauden ajan tarkasti verikokeissa ja tästä olenkin erittäin iloinen, että ferritiiniarvot otettiin neuvolassa vakavasti jo heti ensikäynnistä lähtien. Esimerkiksi työterveydessä ferritiinimittaukseen pääsy oli silkka mahdottomuus.

Hoitajien lakko aiheutti näillä viikoilla myös päänvaivaa, sillä juuri viikolla 26 minulla olisi ollut varattuna toinen sokerirasitus, laaja verenkuva sekä sikiön veren vasta-aineiden tarkistus. Näistä kaksi ensimmäistä eivät ole niin tärkeitä, mutta sikiön veren vasta-aineet ovat sellaisia, jotka on katsottava viimeistään tietyillä viikoilla. Sain onneksi käytyä labrassa kuitenkin pääsiäisen jälkeen ja samalla selvisi, että en onneksi tule tarvitsemaan anti-d-suojausta. Samassa mittauksessa myös selvisi, että ferritiini oli laskenut 23 -> 6 eli arvo alkaa olla jo melko olematon. Sain onneksi myös luvan jatkaa rautakuuria. Sokerirasitus on edelleen käymättä, mutta se ei ole onneksi niin kiireellinen.

Vauvavakuutus?

Rakenneultran jälkeen oli aika pohtia myös vauvavakuutusta ja se oli itselleni selvää alusta asti, että sellaisen tulen tässäkin raskaudessa hankkimaan. Esikoisellamme on myös ollut yksityinen sairauskuluvakuutus jo hänen raskausajastaan lähtien ja haluan ehdottomasti vakuuttaa kummatkin lapseni. Esikoisen vakuutus on ollut lopulta melko vähällä käytöllä, mutta muutaman kerran se on ollut korvaamaton apu, kun julkiselle ei ole päässyt. Meidän lastemme vakuutukset ovat Pohjola Vakuutuksessa ja syntyvän lapsen vakuutus maksaa meillä noin 500 euroa/vakuutuskausi. Esikoisemme vakuutus on hieman edullisempi ja se maksaa noin 300 euroa/vakuutuskausi. Vakuutukset ovat kalliita, mutta tarvittaessa pääsemme hoitoon samantien ilman jonottamista esimerkiksi Pikkujättiin ja omavastuu vakuutuksissa on 100 euroa/vakuutuskausi eli maksamme omavastuun vain kerran vuodessa mikäli käytämme vakuutusta.

Vauvan liikkeet voimistuvat

Kaikenkaikkiaan raskausviikot 21-26 sujuivat siis ilman sen suurempia ongelmia ja näillä viikoilla huomasin vauvan liikkeiden selkeästi voimistuvan. Itselläni meni melko myöhään se, että uskalsin olla varma vauvan liikkeistä, mutta pikkuhiljaa näillä viikoilla liikkeitä alkoi tuntumaan jo paljon selkeämmin. Itselläni istukka on edessä ja vaikka tiesin miltä vauvan liikkeet tuntuvat, liikkeet jäivät silti helposti piiloon istukan taakse.

Sikiön rakennetutkimus ja ’niskaturvotusultra’

Suomessa meillä on erinomainen neuvolasysteemi ja yksi iso osa sitä on sikiön rakennetutkimus ja ’niskaturvotusultra’. Tämä ultra tehdään kaikille halukkaille raskausviikoilla 11-13 ja näistä seulonnoista on siis täysi mahdollisuus kieltäytyä. Edellisessä raskaudessani kävimme sikiöseulonnoissa Jorvissa, mutta nykyään seulonnat tehdään HUSilla Bulevardilla. Niskaturvotusultrassa tehdään NT-mittaus, jolla tutkitaan onko sikiöllä mahdollisesti kromosomihäiriö. Niskaturvotusmittauksen lisäksi raskausviikoilla 8-12 voidaan tehdä seerumiseula verinäytteestä, jonka perusteella mahdollista kromosomihäiriötä voidaan diagnosoida tarkemmin.

sikiön rakennetutkimus ja ’niskaturvotusultra’

Meidän ensimmäinen kunnallinen ultra osui raskausviikoille 13 + 1, sillä neuvolassa terveydenhoitaja suositteli varaamaan ajan mahdollisimman myöhään sallitun aikajakson sisällä. Isompaa sikiötä on helpompi tutkia ja tästä syystä kuuntelinkin tätä neuvoa. Rakennetutkimuksessa tutkitaan muutakin kuin pelkkä niskaturvotus, vaikka se toki usein esiintyykin tämän kyseisen ultran puhekielisessä nimessä. Muita tutkittavia asioita ovat mm. mahalaukku, pään rakenteet, raajat sekä tietysti sydämen syke.

Ultrassa käynti on itselleni aina jännittävä kokemus, sillä totta kai jännitän miten pieni siellä masussa voi. Ultraus tuntui todella pitkältä ja sanonta odottavan aika on pitkä piti tässäkin paikkansa. Ultraus ei oikeasti kestänyt kauaa, mutta se tuntui silti pieneltä ikuisuudelta. Onneksi kätilö totesi kaiken näyttävän hyvältä ja saatoimme huokaista helpotuksesta. Myöhemmin saimme postissa vauvamme riskiluvut, jotka näyttivät myös erinomaisilta 💕

Ultran jälkeen kävimme mieheni kanssa viettämässä hieman yhteistä aikaa kahdestaan Helsingin keskustassa ja poikkesimme mm. Ekbergillä, josta ostin meille ison kassillisen kaikkia herkkuja. Ekbergillä käynnistä tulikin meille pieni perinne ultrausten yhteydessä. Kävimme yhdessä myös kiertelemässä urheilukauppoja, sillä mieheni oli juuri lähdössä kavereidensa kanssa Leville laskettelemaan ja hän tarvitsi (halusi) sinne uusia laskettelujuttuja. Kävimme yhdessä myös oluthuone Juovassa ja onkin ollut ihana huomata, miten hyvä ja monipuolinen valikoima alkoholittomia hyviä oluita on olemassa. Pidän itse sour-tyylin oluista ja vinkkinä kerrottakoon, että Mikkellerin Limbo on oma suosikkini.

Seuraava kunnallinen ultra meillä olikin niin sanottu rakenneultra, jonne suuntasimme raskausviikolla 21. Myöhemmin raskauden aikana olemme ennättäneet käydä myös paljon odotetussa 3d/4d-ultrassa, joka olikin aivan ihana kokemus kaikin puolin. Näistä kuitenkin tarkemmin lisää sitten hieman myöhemmin 💕